Uncategorized

Hyvää Suomalaisen ruoan päivää!

 

Tiesitkö, että tänään 4.9. vietetään maailman ensimmäistä Suomalaisen ruoan päivää? Meille myös eilinen oli Suomalaisen ruoan päivä, kun kokoonnuimme ensimmäiseen Iskussa maailmalle: Grow Global -teemapäivään, joka kokosi elintarvikealan toimijat ympäri Suomea yhteen.

 

Päivä sisälsi tutkimustietoa, tekemistä, tutustumista ja tarinoita tosielämästä. Professori Tanja Leppäaho kertoi meille siitä, mikä erottaa kansainvälisillä markkinoilla menestyjät muista. Kaiken ytimessä on sosiaalisen suhteen luominen asiakkaaseen, loppuasiakkaaseen tutustuminen ja se, että keskittyy tekemiseen, jossa on hyvä. Osaamista voi ja kannattaa täydentää myös yrityksen ulkopuolelta. Avain menestykseen löytyy siitä, että palapelin palat ovat kohdallaan ja oikea osaaminen oikeassa paikassa. Muistatko sinä kysyä asiakkaaltasi, miten hänen mummonsa voi? Tällä kysymyksellä saattaa olla käänteen tekevä vaikutus.

 

Löfbergsin maajohtaja Leif Sjöblom vei meidät puheenvuorossaan kahvin ja kasvutarinoiden maailmaan. Hän kannusti yrityksiä tutustumaan virallisten markkinoiden lisäksi myös epävirallisiin markkinoihin. Haastattele tuttuja ja tutun tuttuja. Opi tuntemaan asiakkaasi ja kohdemarkkinasi. Keskustele ja kokeile. Muista, että arvokas tieto on usein myös ilmaista tietoa.

 

Asiantuntijapaneelissamme arvokkaat vinkit vientiin jakoivat MTK:n vientijohtaja Thimjos Ninios, Tuoretien logistiikkapäällikkö Jaakko Saha, Aava & Bangin liiketoimintajohtaja Katja Asikainen ja Export Makerin liiketoiminnan kehittämisestä vastaava Jonne Pöyhtäri. Heidän kaikkien vinkkejä yhdisti suunnitelmallinen tekeminen, tavoitteellisuus, asiakasymmärrys ja kärsivällisyys. Tuloksia ei tule hetkessä, mutta niiden eteen kannattaa tehdä töitä!

 

Päivän päätteeksi Aava & Bangin luova johtaja Mikko Kalliola ravisteli ajatuksiamme siitä, että maailman parhaan markkinoinnin tekemisessä on samat pelisäännöt meillä ja maailmalla. Pääset pitkälle muistamalla seuraavan nelikon: vison, ydinviestin, ihmiset sekä toimeenpanon. Kyse on viime kädessä siitä, miten saamme ihmiset ymmärtämään muutoksen, jonka maailmaan teemme sekä kokemaan syvää merkityksen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

 

Miten sinä juhlistat Suomalaisen ruoan päivää? Iskussamaailmalle kannustaa kaikkia valmistamaan tänään arkiruokaa kotimaisista raaka-aineista! 

Takaisin ajankohtaisiin