Vastaa kyselytutkimukseen!

Julkaistu 14 marraskuun, 2018

Haluamme oheisella kyselytutkimuksella kartoittaa suomalaisten elintarvikealan yritysten valmiuksia kansainvälistymiseen. Kysely on osa MTK:n, Luonnonvarakeskuksen, Lomalaitumen ja Aava & Bang Oy:n Ruokavienti kasvuun -hanketta. Hankkeen sisällä toteutetaan Iskussa maailmalle -koordinaatiohanke, joka on kotimaisille elintarvikealan yrityksille suunnattu ohjelma, jonka tavoitteena on parantaa ruokaviennin edellytyksiä valtakunnallisella tasolla. Tähän tavoitteeseen päästään kääntämällä elintarvikealan toimijoiden kansainvälinen kasvuvaihde päälle jo liiketoiminnan peruslähtökohdista käsin, vahvistamalla vientituotteiden kehittämistä sekä tukemalla kasvuhakuisten yritysten verkottumista.

Vastauksistanne on meille suuri apu hankkeemme kohdentamista varten. Siksi toivomme, että vastaatte kaikkiin kysymyksiin. Tulemme lähettämään tiiviin koonnin tämän kyselytutkimuksen tuloksista yhteystietonsa jättäneille tammikuun 2019 aikana. Lomakkeella antamiasi tietoja tullaan käsittelemään ehdottoman luottamuksellisesti.

Kerromme mielellämme lisätietoja hankkeesta sekä kyselytutkimuksesta. Voit ottaa meihin yhteyttä osoitteella maailmalle@bang.fi.

Vastaa kyselytutkimukseen

Kiitos jo etukäteen vastauksistasi!